torstai 16. toukokuuta 2013

[PÄIVÄN DIY BOOST]



Vanhoilla meriiteillä mennään DIY:n suhteen. Keittiössä riippuu kirjanlehdistä tekemäni himmeli. Muistatte ehkä, kun kävin viime Joulukuussa kirjastossa askartelemassa. Postaus aiheesta löytyy TÄÄLTÄ!!. Tykkään himmelistäni todella paljon. Minulla on monia ideoita himmelitekniikkaan liittyen ja aion toteuttaa osan niistä. 

[PÄIVÄN EGO BOOST]




Haha, hiukan "egoboostia" Ekojohannalle. Tänään olemukseni on kärsineen oloinen. Näytän jokseenkin "rykkiintyneeltä". Siitepölyllä on osuutta tässä asiassa. Tänään on käytävä apteekissa. Olen muutenkin hiukan hyytynyt. Eilinen päivä oli rasittava. Lapset kävivät ylikierroksilla. Vanhin on saanut kotitehtäväkseen kutoa kissaa, koska ei ole ehtinyt kaikkea käsityön tunneilla. Hänen kutomisensa etenee todella hitaasti. Eilen neuvoin häntä silmukoiden kanssa. Samaan aikaan Judit karkasi porteista ja teki "tihutöitään" tyttöjen huoneessa. Tämän lisäksi, samaan aikaan, herra Hoo teippaili seinät täyteen kallisarvoisilla Washiteipeilläni. Neljäs ilkkuin "kissan kutojalle" kuinka kiva on pelata tietsikalla ja kuinka kiva peli on, "kudo sinä vain sitä kissaa" Oli armoton härdelli. Pääni täyttyi melusta, kränästä, takkuilusta, kähnästä, kinnaamisesta, kiusasta niin ja siitä "kissan kutomisesta". Onneksi minulla on huumorin kukka. Haha, naureskelin omille mietteilleni. Pohdin nimittäin, kuinka kiva olisi kutoa se "hitsin kissa" kokonaan itse ja tehdä valmiiksi asti. Antaisi sen sitten tytölle ja kehottaisi viemään opettajalle. Kyllä! Hyvä, hyvä! "Ihan itse teit tyttäreni". Varmaan uskottaisiin, ha haa. Eilisen pelasti kunnon jalkatreeni, joka sujui paremmin kuin hyvin. Tänään on ihan mukava päivä. Ohjelmassa on siivousta, pyykin pesua ja asioiden hoitoa. Huomenna lähden illaksi töihin. Duunia on luvassa myös lauantai ja sunnuntai-illoiksi. Palaan osittain entiseen työpaikkaani. Kiva päästä tapaamaan viisaita ja elämää nähneitä ihania mummoja ja pappoja. Teen kevään ja kesän aikana keikkaluontoisesti viikonloppuja ja mahdollisesti muutakin. Mukavaa tätä päivää! 

Pilanpäiten rajasin otsaryppyni kuvasta pois, hää!

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

[EHDOTON SUOSIKKI]


Mä niin rakastan tätä Anoukin Euroviisua! Hänen äänessään on jotain todella upeaa. Jossain kohden soundi on kuin 50-luvulta. Niin pehmeää ja erilaista. Hän oli eilisistä karsintaan osallistuneista kilpailijoista ehdoton suosikkini! Huominen suosikkini on tietenkin Krista! Fanitan todenteolla. Ding Dong! 

[TANSSILLISET KESÄNÄYTÖKSET]

KUVA:MARIMEKKO

Siis harmittaa usein, että asun kaukana Helsingistä. Siellä tapahtuu! Olen menettänyt lukuisia tapahtumia ja juttuja etäisyyteni takia. Harmittaa! Vinkkinä teille, jotka olette lähempänä. Marimekko järjestää jälleen kesäkauden avajaiset. Muotia esitellään tällä kertaa yhdessä Suomen Kansallisbaletin kanssa. Näytöksen koreografiasta vastaa Johanna Nuutinen. Näytökset järjestetään Esplanadin puistossa Perjantaina 24.5 kello 11.30, 12.30, 15.30 ja 16.30. Suomen Kansallisbaletin Balettioppilaitoksen lapset esittelevät pienten ihmisten muotia kello 14. Tervemenoa!

tiistai 14. toukokuuta 2013

[IHAILTAVA TEKO]


Asia josta Ekojohanna tykkää on se, että kierrätetään. Tänään bongasin FB:ssä ilmoituksen, jossa joku ystävällinen lahjoitti vanhoja Trendi ja Costume lehtiä. Ne eivät olleet edes vanhoja vaan melko uusia numeroita. Mahtava teko! Nähdä se vaiva, että jakaa eteenpäin. Itse otan usein vastaan lehtiä. Ensinnäkin luen ne ja sen jälkeen käytän askarteluun. Aikakausilehdissä on hienoja värikuvia. Niistä saa tehtyä kivoja kortteja. Kiitos nämä lehdet lahjoittaneelle! 
Olin illalla salilla. Treenit sujuivat onnettomasti. Jotenkin puhti oli tänään poissa. Onneksi tuli silti mentyä. Ensi kerralla menee jo todennäköisesti paremmin. Varmasti usean päivän hullulla rehkimisellä ulkona on osuutensa hyytymiseen. Noh, eteenpäin vaan sanoi mummo lumessa!

[MISTÄ TUNTEE BLOGGARIN?]










Se kuvaa jalkojansa rappukäytävässä ja näyttää salaperäiseltä. Hehe, tänään ihailin jälleen kerran vanhoja rappukäytäviä. Katsokaa, vaikka pyöreää puista ovenkahvaa. Aivan fantastinen, jos minulta kysytään. Lähellä oli myös yläaste. Koulu, jossa Johanna Koo aiheutti hässäkkää opettajille ja joskus muillekin. Olin todella villi teini. Tein tyhmyyksiä enkä välittänyt. Se näkyi numeroissa. Yläasteen päästötodistuksen juhlava keskiarvo oli 6,7. Repikää siitä! Hyvä minusta silti tuli! [virne]

[JOHDON MALLIA]




KUVAT: FINNISH DESIGN SHOP

Tähän ei tekstiä tarvitA! Nämä lampunjohdot löytyvät  Finnish Design Shopista TÄÄLTÄ! Aivan upeita!